Siirry sisältöön
25.11.2022

Kevytkin liikunta riittää parantamaan aivoverenvuotopotilaan ennustetta

Aivoverenvuodot ovat vaarallisia, mutta vakavat oireet ja kuolemat ovat harvinaisempia potilailla, jotka ovat fyysisesti aktiivisia ennen sairastumista. Hyödyt saadakseen ei tarvitse urheilla säännöllisesti, vain nelisen tuntia kevyttä liikuntaa viikossa riittää.

Tiedot käyvät ilmi ruotsalaistutkimuksesta, jossa hyödynnettiin 763 aivoverenvuotopotilaan ja 4 425 aivoinfarktipotilaan rekisteritietoja vuosilta 2014–2019.

Tulosten perusteella noin neljä tuntia viikossa kävelevien tai muuten kevyesti liikkuvien oireet olivat lieviä 3,5 kertaa todennäköisemmin kuin potilaiden, jotka liikkuivat vähemmän. Lisäksi he olivat kaksi kertaa todennäköisemmin hengissä vielä viisi vuotta sairastumisesta. Kevyt liikunta paransi myös aivoinfarktipotilaiden ennustetta, mutta yhteys ei ollut yhtä voimakas.

Ruotsalaisten tulokset vahvistavat näyttöä liikunnan hyödyistä ja osoittavat fyysisesti aktiivisen elämäntavan parantavan aivoverenkiertohäiriöön sairastuvien ennustetta. Liikunta pienentää myös riskiä sairastua aivoverenkiertohäiriöihin, tutkimuksista tiedetään.

Tutkimus julkaistiin Neurology-lehdessä.

Vuosittain noin 25 000 suomalaista sairastuu aivoverenkiertohäiriöön. Näistä 1 800 on aivoverenvuotoja, 18 000 aivoinfarkteja ja 5 000 TIA-kohtauksia eli ohimeneviä aivoverenkiertohäiriöitä. Sairastumisista noin 80 prosenttia voitaisiin estää. Aivoverenkiertohäiriöille altistavat muun muassa kohonnut verenpaine, tupakointi, epäterveellinen ruokavalio ja puutteellinen liikunta.


Uutispalvelu Duodecim
(Neurology 2022;e2137–e2148)
https://doi.org/10.1212/WNL.0000000000201097