30.11.2020

Liikunnan hyödyt näkyvät aivokuvauksissa

Säännöllisesti liikuntaa harrastavat säästyvät muistisairauksilta muita todennäköisemmin, tutkimuksista tiedetään. Nyt tämä on todettu myös aivokuvauksissa. Niiden perusteella liikuntaa harrastavien aivoissa on rakenteellisia piirteitä, jotka voivat suojata muistisairauksilta. Liikunta ehkäisee muistisairauksien lisäksi lukuisia muita sairauksia kuten sydän- ja verisuonitauteja ja diabetesta.

Tutkimukseen osallistui 1 400 keskimäärin 77-vuotiasta miestä ja naista, joiden aivot tutkittiin magneettikuvauksella. Osallistujat eivät sairastaneet muistisairauksia.

Verrattuna vähänlaisesti liikkuviin runsaasti vapaa-ajan liikuntaa harrastavien aivojen kokonaistilavuudet olivat suurempia, minkä lisäksi heidän aivokuorensa olivat paksumpia. Erot vastasivat 3–4 vuoden ikääntymisen aikana havaittavia muutoksia.

Yhteys oli sitä voimakkaampi mitä enemmän liikuntaa henkilö harrasti, mutta kaikki vapaa-ajan liikunta oli hyödyksi verrattuna fyysisesti hyvin passiiviseen elämäntapaan.

Tulokset vahvistavat näyttöä liikunnan hyödyistä ja osoittavat niiden näkyvän myös aivojen rakenteessa.

Tutkimus julkaistiin JAMA Network Open -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

(JAMA Network Open 2020;3:e2026506)

https://doi.org/10.1001/jamanetworkopen.2020.26506