Siirry sisältöön
28.10.2021

Maailman AVH-päivä 29.10.

Aivoverenkiertohäiriön (AVH) sairastaa vuosittain noin 25 000 suomalaista. Hoitoon on silloin kiire, oli sitten kyse aivoinfarktista tai aivoverenvuodosta. Aivoinfarkti on aina äärikiireellinen hätätilanne.

Ihmisen saadessa aivoverenkiertohäiriön, soitto 112:een käynnistää tehokkaan hoitoketjun. Sen tavoite on saada sairastunut viiveettä suoraan oikeaan sairaalaan.

Hoitoon on kiire, koska aivoinfarktin eli valtimotukoksen liuotushoito on aloitettava ensitunteina. Verisuonen tukkeutuminen aiheuttaa aivokudokseen hapenpuutteen. Mitä kauemmin verenkierto on estynyt, sitä suuremmiksi vauriot kasvavat. Jokainen minuutti on siksi tärkeä. Myös aivoverenvuodoissa hoito on aloitettava mahdollisimman nopeasti.

Nopea hoitoon pääsy edellyttää, että sairastunut itse tai muu paikalla oleva henkilö tunnistaa oireet ja soittaa heti hätänumeroon. Aivoverenkiertohäiriöihin ei välttämättä liity kipua ja sairastunut ei aina huomaa oireita itse.

Aivoverenkiertohäiriöiden yleisimmät oireet ovat:

  • Puheen puuroutuminen tai sanojen löytämisen vaikeus.
  • Toisen suupielen roikkuminen.
  • Toisen raajan tai raajaparin heikkous.
  • Näköhäiriöt.

TIA on yhtä vaarallinen

Vaikka aivoverenkiertohäiriön oireet menisivätkin ohi, niiden takia pitää aina soittaa hätänumeroon. Ohimenevän aivoinfarktin eli TIA:n (Transient Ischemic Attack) oireet kestävät tyypillisimmin 2–15 minuuttia, useimmiten alle tunnin. Hoitoon on kuitenkin hakeuduttava välittömästi, sillä TIA:n sairastaneista vähintään joka kymmenes saa aivoinfarktin viikon kuluessa, monet heistä jo ensimmäisen vuorokauden aikana.

29.10. vietetään maailman AVH-päivää

Maailman AVH-päivänä 29.10. kiinnitetään huomiota aivoverenkiertohäiriöiden ennaltaehkäisyyn, hoitoon ja kuntoutukseen. Teemapäivän aikana halutaan kiinnittää huomiota siihen, että aivoverenkiertohäiriöitä voidaan hoitaa. On tärkeää, että ihmiset tunnistavat aivoverenkiertohäiriöiden oireet itsellään tai muilla sekä hakeutuvat välittömästi hoitoon tai hakevat apua sairastuneelle soittamalla hätänumeroon 112.

Maailman AVH-järjestö (World Stroke Organization, WSO) sekä Aivoliitto ry haluavat vaikuttaa siihen, että yhä harvempi sairastaa aivoverenkiertohäiriön (AVH) ja kaikki AVH:n sairastaneet ovat laadukkaan ja ammattitaitoisen tuen piirissä.