Siirry sisältöön
19.8.2021

Metabolinen oireyhtymä suurentaa toisen aivoverenkiertohäiriön vaaraa

Aivoverenkiertohäiriöt voivat uusiutua todennäköisemmin, jos potilas sairastaa myös metabolista oireyhtymää. He myös menehtyvät muita potilaita aikaisemmin, tuore tutkimus osoittaa.

Tutkimus julkaistiin Neurology-lehdessä, ja sen perusteella metabolista oireyhtymää potevien riski sairastua uudelleen oli lähes puolet suurempi kuin potilaiden, joilla ei ollut oireyhtymää. Nämä potilaat myös menehtyivät noin kolmanneksen todennäköisemmin viiden vuoden seurannan aikana.

Kun tutkijat tarkastelivat metabolisen oireyhtymän osatekijöitä, riski havaittiin potilailla, joiden HDL-kolesterolipitoisuus oli pieni ja joilla oli lisäksi kaksi muuta metabolisen oireyhtymän osatekijää. Pelkkä vyötärölihavuus, korkeat veren glukoositasot tai kohonnut verenpaine eivät liittyneet sairastumisen todennäköisyyteen ilman muita riskitekijöitä.

Yhdessä aiempien havaintojen kanssa tulokset vahvistavat näyttöä metabolisen oireyhtymän ja aivoverenkiertohäiriöiden yhteydestä. Ne viittaavat myös siihen, että riski koskee potilaita, joilla on useita oireyhtymän osatekijöitä.

Metabolinen oireyhtymä tarkoittaa tilaa, jossa yhdistyvät lihavuus, poikkeava glukoosi- ja rasva-aineenvaihdunta sekä kohonnut verenpaine. Siihen liittyy muun muassa suurentunut sydän- ja verisuonisairauksien, tyypin 2 diabeteksen ja yleisen kuolleisuuden riski. Metabolista oireyhtymää potee joka kolmas keski-ikäinen suomalainen.

Uusiutumisriskiä selvitettiin yhdistämällä kuuden tutkimuksen ja 11 000 potilaan tiedot. Viiden vuoden seurannassa 1 300 potilasta sairastui uudelleen aivoverenkiertohäiriöön.

Kuolleisuutta tarkasteltiin meta-analyysissa, jossa analysoitiin kahdeksan tutkimuksen ja 52 000 potilaan tietoja. Viisivuotisen seurannan aikana 4 200 potilasta menehtyi.


Uutispalvelu Duodecim
(Neurology 2021;DOI:10.1212/WNL.0000000000012415)
https://doi.org/10.1212/WNL.0000000000012415