14.12.2020

Pitkät ihmiset ovat alttiimpia eteisvärinälle

Eteisvärinä-rytmihäiriöt ovat yleisempiä pitkillä ihmisillä ja riski näyttäisi suurenevan tasaisesti pituuden kanssa, tuore tutkimus osoittaa. Vastaavia havaintoja on tehty aiemminkin, mutta nyt se todettiin myös geenitietoja hyödyntävässä tutkimuksessa, jonka tulokset ovat aiempia varmempia.

Tutkijat käyttivät hyväkseen kahta suurta aineistoa, jotka kattoivat lähes 1,3 miljoonan ihmisen terveystiedot. Geenitietojen avulla tutkijat pystyivät erottamaan pituuden vaikutukset elinoloista, jotka vaikuttavat pituuteen.

Analyysin perusteella pituuteen liittyvät geenimuodot olivat yhteydessä suurentuneeseen riskiin sairastua eteisvärinään, ja tämä havaittiin useilla analyysimenetelmillä ja riippumatta eteisvärinän riskitekijöistä.

Koska yhteys osoitettiin geenitietojen avulla, tutkijat uskovat sen myös olevan syyseurauksellinen. Näin ollen pitkät ihmiset näyttäisivät sairastuvan eteisvärinään muita todennäköisemmin juuri pituutensa vuoksi. Tarkkaa mekanismia ilmiölle ei vielä tiedetä, mutta mahdollisesti rakenteelliset erot sydämessä selittävät siitä ainakin osan.

Tutkimus julkaistiin PLOS Medicine -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(PLOS Medicine 2020;DOI:10.1371/journal.pmed.1003288)
https://doi.org/10.1371/journal.pmed.1003288