Siirry sisältöön
16.2.2021

Unihäiriöt yleisiä aivoverenkiertohäiriön jälkeen

Aivoverenkiertohäiriön sairastaneilla on paljon unenaikaisia hengityshäiriöitä, unettomuutta ja levottomien jalkojen oireita, tuore tutkimus osoittaa. Hoitamattomana unihäiriöt voivat altistaa uusille aivoverenkiertohäiriöille, joten niihin kannattaa suhtautua vakavasti.

Havainnot perustuvat 169 tutkimuksen aineistoihin ja 64 000 potilaan terveystietoihin. Potilaat olivat sairastaneet aivoverenkiertohäiriön tai ohimenevän aivoverenkiertohäiriön (TIA).

Potilaista 70 prosentilla oli lieviä ja 30 prosentilla pahaoireisia unenaikaisia hengityshäiriöitä pian sairastumisen jälkeen, mutta melkein yhtä monilla ne jatkuivat pitempään.

Unettomuudesta kärsi 36 prosenttia ja levottomien jalkojen oireyhtymästä 14 prosenttia potilaista.

Havainnot osoittavat unihäiriöiden olevan hyvin yleisiä aivoverenkiertohäiriön sairastaneilla. Niiden varhainen diagnosointi ja hoito voisi parantaa potilaiden ennustetta ja elämänlaatua.

Tutkimus julkaistiin Stroke-lehdessä.

Vuosittain 25 000 suomalaista sairastaa aivoverenkiertohäiriön eli joka päivä 68 henkilöä. Aivoverenkiertohäiriöihin menehtyy vuosittain Suomessa noin 4 500 henkilöä. AVH on kolmanneksi yleisin kuolinsyy.


Uutispalvelu Duodecim
(Stroke 2021;52:655–663)
https://doi.org/10.1161/STROKEAHA.120.029847