Siirry sisältöön
4.11.2020

Erityisosaamiskeskus Suvituuli siirtyi kokonaan Aivoliiton omistukseen

Aivoliiton ja Parkinsonliiton yhdessä omistama Erityisosaamiskeskus Suvituuli on siirtynyt kokonaan Aivoliiton omistukseen 1.11.2020. Parkinsonliiton omistusosuus Erityisosaamiskeskus Suvituulen kiinteistöstä oli 40 %. Parkinsonliitto jää toistaiseksi kiinteistöön vuokralaiseksi.

Aivoliiton omistusosuuden lisäämisen taustalla on palvelutoiminnan laajeneminen. Tammikuusta alkaen Aivoliitto järjestää sopeutumisvalmennusta myös adhd ja autismikirjon lapsiperheille. Tällä hetkellä järjestämme kuntoutusta ja kursseja aivoverenkiertohäiriön sairastaneille sekä perheille, joissa lapsella tai nuorella on kehityksellinen kielihäiriö.

Aivoliiton tavoitteena on olla tulevaisuudessa keskeinen kuntoutuksen kehittäjä ja palveluntuottaja sekä aivoverenkiertohäiriöissä että lasten neuropsykiatrisissa oireissa ja häiriöissä. Aivoliiton kursseilla asiakas kohdataan yksilönä ja hänen kuntoutuksensa tukena toimii moniammatillinen asiantuntijatiimi.

Erityisosaamiskeskus Suvituuli soveltuu erinomaisesti laadukkaaseen ryhmämuotoiseen sopeutumisvalmennus- ja kuntoutuskurssitoimintaan.

Kiinteistö on esteetön ja sen tiloja voi käyttää myös muuhun toimintaan. Suvituulessa on mm. kokoustiloja, uima-allas ja saunatilat, liikuntasali, kuntoiluhuone ja frisbeegolf. Kiinteistössä toimii lounasravintola. Suvituulen tiloja vuokrataan myös ulkopuolisille käyttäjille. Keskus sijaitsee Hirvensalossa, Turussa.

Erityisosaamiskeskus Suvituuli on rakennettu pääosin Aivoliitto ry:n ja Parkinsonliitto ry:n saamalla Raha-automaattiyhdistyksen investointiavustuksella. Osan rahoituksesta keräsivät Aivoliiton jäsenyhdistykset.


Lisätiedot:
Aivoliiton toiminnanjohtaja
Tiina Viljanen
p. 040 833 1511
Enable JavaScript to view protected content.


Aivoliiton toiminnanjohtajan sijainen (7.11. alkaen)
Pekka Kankaanpää
p. 040 731 3592
Enable JavaScript to view protected content.