Siirry sisältöön
3.10.2022

Taina Huurinainen on valittu Aivoliiton Vuoden Vapaaehtoiseksi 2022

Aivoliiton Vuoden Vapaaehtoinen vuonna 2022 on monipuolisissa vapaaehtoistehtävissä Aivoliiton Pohjois-Karjalan AVH-yhdistyksessä toimiva Taina Huurinainen. Taina on myös ehdokkaamme Kansalaisareenan Vuoden Vapaaehtoinen -äänestyksessä.

Vertaistukea, yhteistyötä ja vaikuttamista

Taina on Aivoliiton Pohjois-Karjalan AVH-yhdistyksen vertaistukihenkilö, vertaistukijoiden sairaalavierailujen yhdyshenkilö ja hallituksen jäsen. Pian oman sairastumisensa jälkeen Taina perusti Heinävedelle kerhon aivoverenkiertohäiriön sairastaneille ja heidän läheisilleen. Heinäveden kerho toimii edelleen, nyt uusien vapaaehtoisten ohjaamana. Taina on omalla esimerkillään ja asenteellaan innostanut ja rohkaissut sairastaneita ja heidän läheisiään osallistumaan paitsi kerhotoimintaan myös erilaisiin tapahtumiin.

Taina kertoo aktiivisesti aivoverenkierohäiriöistä eri piireissä. Hän on tehnyt yhteistyötä muiden paikallisten yhdistysten ja kerhojen kanssa esim. järjestämällä erilaisia tapahtumia. Taina osallistuu aktiivisesti myös Pohjois-Karjalan AVH-yhdistyksen vaikuttamistoimintaan, hänen aloitteestaan yhdistys on esim. ottanut kantaa vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen yläikärajan poistamiseksi.

Taina on ollut Pohjois-Karjalan AVH-yhdistyksen hallituksen vara- tai varsinainen jäsen vuodesta 2015 lähtien. Hän on toiminut vertaistukihenkilönä viiden vuoden ajan ja hän on Siilaisen neurologisella kuntoutusosastolla vierailevien vertaistukihenkilöiden yhdyshenkilö. Yhteistyö kuntoutusosaston henkilökunnan kanssa toimii ja vierailut ovat odotettuja. Tainan aloitteesta osastolla aloitettiin keväällä 2022 läheisille tarkoitetut tilaisuudet. Lisäksi Taina on järjestänyt vertaistukihenkilöille työnohjauksellista koulutusta ja virkistystilaisuuksia.

Anna äänesi Tainalle Kansalaisareenan äänestyksessä

Kansalaisareenan Vuoden vapaaehtoinen -äänestys on alkanut ja jatkuu 24.10.2022 asti. Äänestyksen kymmenen eniten ääniä saaneen joukosta arvovaltainen raati valitsee Vuoden vapaaehtoisen 2022. Kansalaisareenan Vuoden vapaaehtoinen palkitaan 2.12.2022.

Käy antamassa äänesi Tainalle! Siirry äänestyslomakkeeseen

Miten Aivoliiton Vuoden vapaaehtoinen valittiin?

Vuoden vapaaehtoinen -ehdokasasettelu käynnistyi keväällä ja jatkui elokuuhun asti. Aivoliiton jäsenyhdistykset nimesivät omia ehdokkaitaan, joista raati valitsi Aivoliiton Vuoden Vapaaehtoisen. Raadissa oli mukana Aivoliiton vapaaehtoisia ja työntekijöitä. Lue lisää Aivoliiton Vuoden vapaaehtoisen valitsemisesta.